Baltacar. Historialliset hylyt Viron vesissä

Höyrylaiva E. Russ rakennettiin Stettiner Oderwerke -telakalla vuonna 1909. Alun perin saksalaisen Ernst Russ -varustamon omistama alus luovutettiin 2. heinäkuuta 1919 Englannille.

Maailmansodan päättyessä 11. helmikuuta 1919 perustettu Yhdysvaltain sotavoimien likvidointikomissio alkoi tyhjentää eurooppalaisia varustevarastojaan myymällä ylimääräisen tavaran. Viron valtio osti tavaraa ”…valtion kuntoon laittamiseen ja kansallisen teollisuuden perustamiseen”. Kansanarmeijalla oli pula kaikesta: vaatteista, jalkineista, ajoneuvoista, työkaluista, aseista, ampumatarvikkeista, hevosista, elintarvikkeista jne. Elokuun alussa 1919 Ranskan Bordeaux’n satamaan saapui höyrylaiva E. Russ, jonka oli jatkettava matkaa täydessä lastissa
Tallinnaan. Noin kahden viikon matkan jälkeen, 15. syyskuuta, laiva saapui Hiidenmaan Tahkunanniemen edustalle ja aamuneljältä törmäsi siellä myrskysäällä kelluvaan miinaan. Vaikka vahtimatruusi huomasi miinan, laivaa ei ehditty enää pelastaa. Laiva upposi 15 minuutissa. 27 henkilöstä koostuva miehistö ja 8 matkustajaa pelastuivat. Räjähdyksessä haavoittui yksi merimies.

E. Russin lastin arvo oli liki 2 miljoonaa dollaria, ja laivalla oli jopa puolisensataa autoa. Autojen lisäksi oli varaosia ja kaksi moottoripyörää. Ruumassa oli lähinnä elintarvikkeita: suolattua lihaa, pekonia, sardiineja, margariinia, etikkaa, kuivattua perunaa ja porkkanaa, naurista ja sipulia, luumuja ja leipää, marmeladia, maitotiivistettä, kahvia, teetä. Lisäksi tupakkaa, savukkeita, kynttilöitä, pyyhkeitä, saappaita, päällysvaatteita, lääkkeitä. Laivan kannella oli liki 102 tynnyriä alkoholia.

Haaksirikon jälkeen pelastettiin E. Russin läheltä merestä ja rannalta kaikenlaista tavaraa. Pelastetun tavaran arvo oli yhteensä 11 631,10 dollaria:
sen joukossa oli parikymmentä tynnyriä (3400 litraa) spriitä, noin 100 laatikkoa lääkkeitä, 1 laatikko elintarvikkeita, 3 auton sisärengasta, 20 tyhjää ruostunutta ja rikkinäistä peltiastiaa, muutama tynnyri tärpättiä, 13 puista kärryrunkoa, 1 tynnyri etikkaa ja 3 pelastusrengasta.

Vapaussodan jälkeen yritettiin useaan otteeseen löytää rahtilaiva E. Russin hylky ja aloittaa purkutyöt, mutta turhaan.

Sijainti: Itämeri, Hiidenmaan Tahkunanniemestä pohjoiseen
Koordinaatit: 59 12.577, 22 38.077
Kulttuuriperintökohde rek.nro: 30210, register.muinas.ee
Sukellus:sopii kokeneelle sukeltajalle sukelluspalvelua tarjoavan yrittäjän opastamana tai sukellusluvalla. Hylyn vieressä ovat purjehduskaudella
kiinnityspoiju ja opastaulut hylyn molemmilla puolilla. Hylyn sijaintisyvyys: 24 m.

Venäjän–Japanin sodan yhteydessä laivanrakennusinsinööri Ivan Bubnov esitti tammikuussa 1905 merivoimille uuden sukellusveneen suunnitelman. Idean mukaan suunnitteilla olevan sukellusveneen oli kyettävä toimimaan Japanin aluevesillä ja hyökkäämään
vihollisen satamissa sijaitseviin sota-aluksiin. Yksinkertaisesti sanottuna haluttiin rakentaa laajennetun toimintasäteen sota-alus. Venäjän merivoimien tekninen lautakunta hyväksyi suunnitelman 3. toukokuuta 1905. Sukellusvene Akulan rakentaminen alkoi Pietarin telakalla 7. joulukuuta 1906. Viivästyksen pääsyy oli, että kun kyseessä oli ainutlaatuinen prototyyppilaiva, Venäjällä ei pystytty rakentamaan sopivia moottoreita riittävän nopeasti. Dieselmoottorit valmistuivat vasta maaliskuussa 1909.

Laiva laskettiin juhlallisesti vesille Pietarissa 22. elokuuta 1909. 1909–1911 Akulalla tehtiin erilaisia kokeita lähinnä Kronstadtin lähellä, Björkössä ja Tallinnanlahdella. Pelkästään vuonna 1911 sukellusvene sukelsi 40 kertaa ja kulki sukelluksissa 182 meripeninkulmaa. Sukellusvene Akulan  merikokeet päättyivät virallisesti vasta 14. syyskuuta 1911, jolloin merivoimien tekninen lautakunta totesi aluksen olevan palveluskelpoinen.
Kyseessä oli ensimmäinen kokonaan Venäjällä kehitelty sukellusvene, jolla voitiin pitempinä ajanjaksoina hoitaa merellä partio- ja vartiotehtäviä. Vaikka merivoimien tekninen johto katsoikin laivan onnistuneeksi, sen epäkohtiin osoitettiin silti huomiota. Sukellusveneen hitautta (pintakulussa vain 11,5 solmua 16 solmun sijaan ja sukelluksissa 6,5 solmua 7 solmun sijaan) ja polttoainesäiliöiden riittämätöntä tilavuutta kritisoitiin. Nämä
epäkohdat vähensivät aluksen operatiivista toimintasädettä. 

6. marraskuuta 1911 Akula määrättiin Itämeren laivastossa aktiivipalvelukseen, ja 25. maaliskuuta 1912 se siirrettiin 2. sukellusveneprikaatiin.
Sukellusvene Akula osallistui ensimmäisessä maailmansodassa yhteensä 19 partioretkeen. Viimeinen taisteluretki tapahtui marraskuussa
1915, jolloin Akula lähetettiin partioretkelle Liepajan ja Klaipedan väliin. Kyseistä retkeä varten sukellusveneeseen sijoitettiin vielä 4 merimiinaa lisää, jotka oli laskettava huomaamattomasti vihollisen käyttämälle kulkuväylälle. Miinoitusta Akula ei kuitenkaan ehtinyt suorittaa. Retken aikana alus törmäsi miinaan ja menehtyi koko miehistön kanssa. Akula poistettiin laivaston listoilta 15. maaliskuuta 1917. 35 miehistön jäsentä kuoli.

Sijainti: Itämeri, Hiidenmaan Kõpunnimestä pohjoiseen
Koordinaatit: 59 08.502, 22 11.663
Kulttuuriperintökohde rek.nro 30392, register.muinas.ee
Sukellus: sopii kokeneelle sukeltajalle sukelluspalvelua tarjoavan yrittäjän opastamana tai sukellusluvalla. Hylylle sukeltaminen ei ole vaarallista, jos noudatetaan muinaisjäännökselle sukeltamisen sääntöjä. Hylyn vieressä on purjehduskaudella kiinnityspoiju. Hylyn sijaintisyvyys: 24 m.

Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimat alkoivat kiinnittää huomiota miinanraivaukseen Venäjän–Japanin sodan (1904–1905) päätyttyä. Vuonna 1908 muutettiin Britannian amiraliteetin vaatimuksesta kaksi vanhaa torpedovenettä miinanraivaajiksi, ja vuonna 1913 kuninkaallisten merivoimien palveluksessa oli jo kuusi miinanraivaajaa. Näillä aluksilla harjoitettiin säännöllisesti miinakenttien likvidointia. Amiraliteetillä ei kuitenkaan ollut miinanraivaajan eli tietyt tekniset ehdot täyttävän erillisen sota-alustyypin suunnitelmaa. Ennen käytössä olleilla vanhoilla aluksilla ei ollut valmiuksia toimia avomerellä. Sen takia ruvettiinkin kehittämään uuta sota-alusta. Lähdettiin ajatuksesta, että tulevien miinanraivaajien miehistöjen oli oltava vähälukuisia, eivätkä alukset saaneet olla aseistettuja tai panssaroituja. Tämä tarkoittaa, että niillä ei aiottu osallistua välittömiin sotatoimiin. Edellä mainitut kriteerit tulivat siitä, että miinanraivaukseen liittyy väistämättä menetyksiä, joten ei kannata miehittää aluksia suurilla miehistöillä tai investoida aluksiin huomattavia rahavaroja. 

Ensimmäisen maailmansodan syttymisen yhteydessä amiraliteetti teki 25. syyskuuta 1914 päätöksen jatkaa miinanraivaajahanketta, mutta suunniteltaville laivoille asetettiin uudet kriteerit. Sotatilanteesta johtuen alusten oli oltava monikäyttöisiä: niiden tehtäviä olivat miinanraivaus, sukellusveneentorjunta, saattueiden tukeminen, laivojen hinaus ja kuljetusten hoitaminen. Tarve suorittaa erilaisia operatiivisia tehtäviä vaikutti laivojen rakenteeseen. Koska merivoimien monikäyttöisten miinanraivaajien oli oltava runkorakenteeltaan mahdollisimman yksinkertaisia, otettiin
mallia normaaleista matkustajahöyrylaivoista. 

Flower-luokan Azalea-alaluokkaan kuulunut miinanraivaaja Myrtle laskettiin vesille 11. lokakuuta 1915. Miinanraivaaja Myrtle upposi saksalaisella miinakentällä lähellä Harilaidia 15. heinäkuuta 1919 miinanraivausoperaation aikana. Kuusi merisotilasta kuoli.

Sijainti: Itämeri, Saarenmaasta luoteeseen
Koordinaatit: 58 35.350, 21 46.161
Kulttuuriperintökohde rek.nro 22265, register.muinas.ee
Sukellus: sopii kokeneelle sukeltajalle sukelluspalvelua tarjoavan yrittäjän opastamana tai sukellusluvalla. Hylyn vieressä ovat purjehduskaudella
kiinnityspoiju ja opastaulut hylyn molemmilla puolilla. Hylyn sijaintisyvyys: 28 m

Troolari Altair rakennettiin Papenburgissa, Jos. L. Meyer Werft -telakan työmaalla nro 325. Heti aluksen valmistuttua se pakkoluovutettiin 21. joulukuuta 1916 palvelemaan Saksan merivoimien apulaivastossa. Sodan päätyttyä Altair olisi toiminut troolarina Pohjanmerellä. Vuonna 1917 Altair määrättiin 3. sukellusveneentorjuntalippueeseen, joka osallistui merioperaatio Albioniin. Aputroolari Altair haaksirikkoutui vuoden 1917 lokakuun 14. päivän aamulla kello 7.18 Tagalahdessa venäläisten miinakentällä. 31 miehistön jäsenestä kuoli 10.

Sijainti: Itämeri, Hiidenmaan Sõrun satamasta länteen
Koordinaatit: 58 41.129, 22 15.036
Kulttuuriperintökohde rek.nro 30728, register.muinas.ee
Sukellus: sopii kokeneelle sukeltajalle sukelluspalvelua tarjoavan yrittäjän opastamana tai sukellusluvalla. Hylyn vieressä on purjehduskaudella kiinnityspoiju. Hylyn sijaintisyvyys: 24 m.

Vuoteen 1914 asti toimi Suomen vesillä Linnea-nimisenä rahtilaivana. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä höyrylaiva otettiin pakolla Venäjän Itämeren laivaston palvelukseen 14. elokuuta 1914. Alun perin sitä käytettiin merivoimien kuljetusaluksena, mutta saman vuoden lopussa se muunnettiin miinanraivaajaksi. Itämeren laivastossa Linnean uudeksi nimeksi tuli miinanraivaaja Nr 1. Pian ilmeni kuitenkin, ettei alus sovellu miinojen raivaukseen ison kokonsa ja kömpelön ohjattavuutensa vuoksi. Sodan alussa ei kuitenkaan onnistuttu löytämään sopivampaa laivaa, joten alus jatkoi
palvelustaan miinanraivaajana myös vuonna 1915.

16. syyskuuta 1915 miinanraivaaja Nr 1 törmäsi raivaustehtäviä suorittaessaan Vormsin saaresta viisi meripeninkulmaa luoteeseen saksalaisen UC-4-sukellusveneen laskemaan miinaan ja upposi. Miehistön joukossa uhreja ei ollut, koska heidät onnistui pelastamaan miinanraivaaja Nr 10.

Sijainti: Väinameri, Vormsista luoteeseen ja Hiidenmaasta koilliseen
Koordinaatit: 59 06.124, 23 01.751
Kulttuuriperintökohde rek.nro 27805, register.muinas.ee
Sukellus: sopii myös aloittelevalle sukeltajalle sukelluspalvelua tarjoavan yrittäjän opastamana tai sukellusluvalla. Hylyn sijaintisyvyys: 14 m.

Venäjän keisarikunnan merivoimat keskittyivät 1900-luvun alussa lähinnä vedenalaisten aseiden kehittämiseen. Sen takia kiinnitettiin suurta huomiota merimiinojen rakenteen ja vaikutusmekanismien modernisointiin. Vaikka venäläiset pystyivätkin kehittämään maailman tehokkaimmat merimiinat, ongelmaksi muodostui niiden laskemistapa. Ensimmäisen maailmansodan alkuun asti Venäjällä ei ollut asianomaiseen operatiiviseen toimintaan tarkoitettua sota-alustyyppiä eli miinanraivaajaa.

Syksyllä 1914 Itämeren laivaston johto halusi lisätä raivaustehtäviin sopivien laivojen määrää. Sitä ennen miinanraivaimet asennettiin yleensä rahti- tai apulaivoihin, joilla ei saatu puhdistaa väyliä miinoista. Miinanraivaaja Štšit törmäsi 6. joulukuuta 1916 Soelansalmessa saksalaisten laskemaan miinaan. Miehistön keskuudessa ei ollut paniikkia, ja kaikki komentajan käskyt toteutettiin oikein. Alussa yritettiin hinata laivaa, mutta hinaus epäonnistui, koska perä oli kiinni merenpohjassa ja veden päällä kellui vain keula. Hinausvaijeri irrotettiin pian, ja Štšit upposi. Uhreja ei ollut.

Sijainti: Itämeri, Hiidenmaan Sõrun satamasta länteen
Koordinaatit: 58 41.477, 22 24.717
Kulttuuriperintökohde rek.nro 30968, register.muinas.ee
Sukellus: sopii myös aloittelevalle sukeltajalle. sukelluspalvelua tarjoavan yrittäjän opastamana tai sukellusluvalla. Hylyn sijaintisyvyys: 11 m.